omaishoitoyhteisö toimii 35 #OMAISHOITO LÄHELLÄ 4/2025 Ennakoiminen vahvistaa hallinnan tunnetta, ja siinä omaishoitoyhteisö on omaishoitajan tukena. Lyhytaikaishoidon aloittaminen ensimmäistä kertaa mietityttää monissa omaishoitoperheissä. Ulkopuolisen hoivan vastaanottamisen kynnystä madaltavat omaishoidon vertaisilta saadut kannustus ja vinkit. Vastaavasti esimerkiksi lopullinen muutto hoivakotiin nostaa monenlaisia huolenaiheita mieleen. Omaishoitosuhteen päättyminen ajankohtaistaa luopumiseen liittyvät tunteet. Moni kokee jäävänsä tunteineen yksin. Muutostilanteet aiheuttavat omaishoitajalle usein epävarmuutta, ja siksi rohkaiseva tuki on erityisen tärkeää. Surematon suru esiin Paikallisyhdistyksen järjestämä muutosvaiheen vertaistapaaminen saattaa usein olla omaiselle ja läheiselle ainoa paikka, jossa hän voi käsitellä omaishoidon muutostilanteista kumpuavia tunteita tai vuosien varrelta kertynyttä surematonta surua. Toisinaan omaishoitotilanteesta noussutta surua ja luopumisen teemaa käsitellään ensimmäistä kertaa vasta läheisen siirtyessä hoivaOmaisena edelleen ry Omaishoitajaliiton valtakunnallinen jäsenyhdistys Omaisena edelleen ry on vuodesta 2005 lähtien edistänyt omaisyhteistyötä ja tukenut omaishoitajia muutostilanteissa. Yhdistys on tarjonnut konkreettista tukea esimerkiksi: • Muutosvaiheen omaisten ja läheisten huomioimiseen • Vertaistoiminnan käynnistämiseen • Ammattihenkilöstön ohjaamiseen omaisyhteistyössä Muutosvaiheisiin liittyviä opas- ja teemamateriaaleja on sivustolla: www.omaisenaedelleen.fi Puhelin 040 520 6083 kotiin. Omaishoitoyhteisö tarjoaa monenlaista tukea tähänkin elämänvaiheeseen. Omaishoidon jälkeen Useilla paikkakunnilla järjestetään vuosittain omaishoidon muutostilanteisiin liittyviä teematilaisuuksia tai Omaisena edelleen -vertaisryhmiä. Myös Omaishoitajaliiton Katse huomiseen -materiaali tarjoaa valmiin rungon vertaisryhmien ohjaukseen, kun omaishoito on päättynyt siirtymiseen hoivaan kodin ulkopuolelle tai kuolemaan. Tällaiset ryhmät sekä kertaluonteiset tilaisuudet tukevat omaishoitajaa hyvin muutoksissa tai omaishoitosuhteen päättyessä. Ne tarjoavat luontevan pysäkin hengähtää ennen uutta elämänvaihetta. Myötätuntoisen ja ymmärtävän vieruskaverin kohtaaminen sekä muiden omaisten ja läheisten selviytymiskeinoista kuuleminen auttaa eteenpäin. Paikallisesta omaishoitoyhteisöstä saa myötätuntoa, ymmärrystä, lohdutusta suruun sekä tukea tunteiden kohtaamisen taitoihin. Kyky tunnistaa ja kohdata vaikeitakin tunteita voi vahvistua yhteisössä, tukea omaa hyvinvointia ja ohjata katsetta huomiseen. Millaista Katse huomiseen -ryhmissä on? Lue seuraavalta aukeamalta. ● Kirjoittaja on Omaisena edelleen ry:n työntekijä. Katse huomiseen -ryhmät Omaishoitosuhteen päättyminen hoidettavan läheisen kuolemaan tai hoivakotiin siirtymiseen on omaishoitajalle suuri elämänmuutos. Katse huomiseen –aineistosta vertaisryhmien ohjaajat saavat työkaluja omaishoitajan tukemiseen. Ryhmissä omaishoitaja voi turvallisesti käsitellä luopumisen tunteita ja suunnata katsettaan tulevaisuuteen, kohti asioita, jotka tuovat iloa ja merkitystä. omaishoitajat.fi KUVA ISTOCK
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==