yhdessä enemmän 26 LÄHELLÄ 4/2025 OMAISHOITAJAT.FI On luonnollista, että myös lähipiirillä sairauteen ja omaishoitoon voi liittyä vaikeita tunteita. Yhteinen keskustelu auttaa läheisiä löytämään itselleen sopivan tavan osallistua. ”Auttaminen ei ole raskasta, antaessaan saa. Kunhan tunnistaa omat rajat, jotta kaikki osapuolet hyötyisivät yhteisestä ajasta.” Yhden ei tarvitse tehdä kaikkea silloin, kun moni osallistuu. ”Pojan tytär siivoaa. Serkkuni sijaistaa isääni. Suku käy kyläilemässä.” “Voimavara, kun voi jakaa.” Tarjottuun apuun kannattaa tarttua Omaishoitaja saattaa pelätä kuormittavansa läheisiään kertomalla omista murheistaan tai pyytämällä apua. Läheisillä ei kuitenkaan automaattisesti ole tietoa niistä tarpeista, joita omaishoitoperheen arjessa on. Avoimuus voi lieventää huolia ja epävarmuutta, joita lähipiirillä saattaa tilanteeseen liittyä. Avun vastaanottaminen läheisiltä ei aina tunnu helpolta, vaan mieluummin pärjättäisiin omin voimin. Jos omaishoitaja uskaltautuu jakamaan arkeaan iloineen ja suruineen, voi samalla antaa muille mahdollisuuden osallistua Mun vuoro auttaa –hankkeesta tukea puoliso-omaishoitajille tukiverkoston rakentamiseen Ihmissuhteita ja tukiverkostoa voi vahvistaa. Tarjoamme maksutonta ja luottamuksellista keskustelutukea yli 75-vuotiaille puoliso-omaishoitajille Länsi-Uudellamaalla. Tapaamisissa keskitymme juuri sinun tilanteeseesi ja toiveisiisi. Yhdessä kartoitamme: • Ketkä ovat sinulle tärkeitä ihmisiä? • Mistä suhteista saat voimaa? Mitkä suhteet kuormittavat? • Miten voit pyytää apua ja tukea lähipiiriltäsi? Ota yhteyttä: Elina Koponen 020 7806 589 elina.koponen@omaishoitajat.fi Meeri Virtamo 020 7806 508 meeri.virtamo@omaishoitajat.fi Mun vuoro auttaa -hankkeen tavoitteena on tukea ikääntyneiden puoliso-omaishoitajien elämänlaatua vahvistamalla läheisverkostoa. Toimintaa pilotoidaan Länsi-Uudellamaalla, minkä pohjalta osaamista ja tietoa levitetään koko maahan. Hanke on osa STEAn Ikävoimaa- avustusohjelmaa.
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==