Lähella 4 2025

hyvä kuolema Elämän loppuvaiheeseen varautuminen helpottaa sekä omaishoitajan että läheisen arkea. Edunvalvontavaltuutus Edunvalvontavaltuutuksella varaudutaan siihen, että luotettu läheinen voi hoitaa taloudellisia ja muita asioita valtuuttajan puolesta, jos hän itse ei niitä enää pysty hoitamaan esimerkiksi sairauden vuoksi. Edunvalvontavaltuutus tulee voimaan vasta Digi- ja väestötietoviraston vahvistuksella, kun henkilöllä on lääkärintodistus siitä, että hän ei kykene enää huolehtimaan asioistaan terveydentilansa vuoksi. Hoitotahto Hoitotahdossaan ihminen ilmaisee tahtonsa siltä varalta, että hän ei enää itse kykene päätöksentekoon esimerkiksi sairauden tai onnettomuudessa vammautumisen vuoksi. Tahdonilmaisut koskevat usein elämän loppuvaiheen hoitopäätöksiä, kuten hoidon jatkamista tai hoidon lopettamista. Hoitotahdon voi antaa säilytettäväksi lähiomaisilleen, mutta suositeltavinta on tallentaa Ennakointi ja varautuminen helpottavat elämää Edunvalvontavaltuutus, hoitotahto ja hoivatahto antavat mahdollisuuden ilmaista omat toiveet ja turvata päätöksenteko silloinkin, kun voimat tai kyky siihen heikkenevät. Saattajana-opas “Saattajana – ennakoiva saattohoito-opas omaishoitajan tueksi” on ladattavissa maksutta Omaishoitajaliiton sivuilta. Opas auttaa ennakoimaan saattohoitoa ja selviytymään siitä kotona. (Hänninen J, Hänninen P, Stryman T. 2021) Kun läheinen kuolee -opas neuvoo, mistä saada tukea suruun ja auttaa omaisia hautajaisten, perunkirjoituksen ja muiden kuolemaan liittyvien asioiden hoitamisessa: suomi.fi se OmaKantaan, jossa se on käytettävissä kaikkialla terveydenhuollossa: omakanta.fi Malleja hoitotahtoon muun muassa: muistiliitto.fi tai terveyskirjasto.fi Hoivatahto Hoivatahto täydentää hoitotahtoa. Siinä keskitytään arkeen ja elämänlaatuun. Hoivatahto on asiakirja, jossa ihminen ilmaisee toiveensa ja periaatteensa omasta hoidosta ja hoivastaan siltä varalta, että ei itse pysty niitä myöhemmin kertomaan. Kuolinpesien paperisota loppuu Vuodesta 2027 alkaen kuolinpesien asiointi sujuu digitaalisesti. Sukuselvityksiä ei enää tarvita, sillä ne korvataan kuolinpesän osakasrekisterillä. Tavoitteena on keventää omaisten asiointitaakkaa. Rekisteriin kootaan automaattisesti tiedot kuolinpesän osakkaista, mikä korvaa nykyisen tavan tilata sukuselvityksiä useista eri rekistereistä. LISSU KIVINIEMI 21 #OMAISHOITO LÄHELLÄ 4/2025

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==