Lähella 4 2025

hyvä kuolema Kun näkee läheisensä joko hiljalleen hiipuvan tai äkillisesti poistuvan, tunteiden kirjolta ei välty. ”Tunteet eivät tule yhdellä rytinällä, vaan niiden käsittely voi viedä pidemmän ajan. Toipumisaikaa tarvitaan”, miettii Espoon piispa Kaisa- mari Hintikka. Pitkään kotona hoidettu puoliso saattaa siirtyä jossain vaiheessa palve- lutaloon, jolloin luopuminen alkaa. Omaishoitajan ympärivuorokautinen hoiva on voinut johtaa jo aikaisemmin uupumiseen, josta on ollut vaikeaa puhua. Toipumisprosessi alkaa kuitenkin siitä, että myöntää itselleen erilaisten tunteiden olemassaolon ja antaa niille luvan ilmaantua. ”Tunteet kannattaa kohdata, eikä koteloida niitä, etteivät ne muutu katkeruudeksi. Läheisen kuolema on iso muutos ja murros. Olisi hyvä, jos rinnalla olisi muita ihmisiä tukemassa, kuten läheinen ystävä. Joskus tarvitaan terapiaa, jolloin ammattilainen auttaa. Yksin ei saisi jäädä.” Kanssakulkijasta saa tukea silloinkin, jos tuntee kokevansa syyllisyyttä. Syyllisyyden tilalle olisi hyvä löytää armollisuutta. Toiveet kannattaa kertoa ajoissa Puolisoilla voi olla takanaan pitkä avioliitto, ja vuosien saatossa ystäväpiirikin on hävinnyt. Kun puolisot ovat vielä toimintakykyisiä, Hintikka Teksti Tarja Västilä Kuolema kuuluu elämään Kuolema herättää ristiriitaisia tunteita: surun ja ikävän lisäksi joskus pettymystä ja kiukkua sekä myös helpotusta ja kiitollisuutta. Piispa Kaisamari Hintikan mukaan yhdessä sureminen helpottaisi kuoleman kohtaamista. 18 LÄHELLÄ 4/2025 OMAISHOITAJAT.FI

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==