ajankohtaista Omaishoitajakysely osoittaa puutteita omaishoitajien palveluissa Omaishoitajaliitto kartoitti keväällä 2024 omaishoitajien kokemuksia palveluista sekä omaishoidon vaikutuksesta omaishoitajan terveyteen, talouteen ja työssäkäyntiin. Vastauksia saatiin 1 929 omaishoitajalta. Vastaajia oli kaikilta hyvinvointialueilta ja Helsingistä. ”Omaishoitajien kuvaukset kuormituksesta olivat tosi yhdenmukaisia. Sitovassa omaishoitotilanteessa on vaikeaa pitää huolta omasta ”Kaipaan enemmän vapaata ja kunnon yöunia” Teksti Terhi Hyvärinen |Taulukot Simo Raittila Omaishoitajaliiton tekemän laajan kyselyn mukaan monet omaishoitajat eivät pysty pitämään lakisääteisiä vapaitaan toiveidensa mukaisesti. Omaishoitajat kertovat, että myös hoitotehtävää tukevissa palveluissa on paljon vajeita. Sitova hoivavastuu rasittaa omaishoitajan terveyttä ja hyvinvointia. Lisäksi hoidettavalta läheiseltä puuttuvat usein suunnitelmat sen varalle, että hänen omaishoitajansa yhtäkkiä sairastuu vakavasti. hyvinvoinnistaan. Se jää herkästi toissijaiseksi. Omaishoitajalla täytyisi olla mahdollisuuksia ja voimia hoitaa myös omaa terveyttään ja esimerkiksi harrastaa”, sanoo kyselyn päätutkija, suunnittelija Meeri Virtamo Omaishoitajaliitosta. Yksi puolisonsa omaishoitajista kiteytti monien kyselyyn vastanneiden päällimmäiset toiveet: ”Kaipaan enemmän vapaata, kunnon yöunia ja normaalia elämää.” KUVA: PETTERI LÖPPÖNEN 9 #OMAISHOITO LÄHELLÄ 4/2024
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==