omaishoitoyhteisö toimii #OMAISHOITO 41 LÄHELLÄ 4/2024 Merja Kyllönen oli kansanedustajana vuosina 2007–2014 ja 2019–2024 sekä liikenneministerinä vuosina 2011–2014. Eduskunnassa Kyllönen oli omaishoidon tukiryhmässä. Merja Kyllönen seuraa tehtävässä lääkintöneuvos Sari Raassinaa, joka on johtanut Omaishoitajaliittoa täydet kuusi vuotta. Syyskokouksessa jätettiin myös haikeat jäähyväiset täydet hallituskaudet täyttäneille Mali Soiniselle ja Hannu Koivulalle. Omaishoitajaliiton uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin kansanedustaja Hanna-Leena Mattila, Kauhajoenseudun omaishoitajat ry:n puheenjohtaja Tarja Tapanainen ja kansanedustaja Ville Väyrynen. Hallituksen jäseninä jatkamaan valittiin erovuoroiset Varhan aluehallituksen jäsen, FT Kristiina Hellsten, FM Sari Jokinen ja diakonissa, sairaanhoitaja Minna Martiskainen. Omaishoitajaliiton hallituksessa jatkavat lisäksi lähihoitaja Mia Heinonen, sosiaalioikeuden professori Laura Kalliomaa-Puha, IT-ammatinharjoittaja Eero-Veikko Niemi ja hankekoordinaattori Petra Raudaskoski. Jäsenmaksua korotetaan Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa päätettiin korottaa yhdistysten jäsenmaksua 25 eurosta 30 euroon. Jäsenmaksua ei ole nostettu vuoden 2017 jälkeen. Jäsenmaksukorotuksen perusteena ovat kasvaneet kustannukset lehden taitossa, painatuksessa ja postituksessa. Tietoa ja virkistystä Omaishoitoyhteisön järjestöpäivät kokosi lähes 100 osallistujaa Helsingin Scandic Park -hotelliin. Ohjelmassa kuultiin omaishoidon ajankohtaisia asioista, kuten liiton omaishoitajakyselyn tuloksia sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vasta julkaistua hyvinvointialueiden omaishoidon tilanneraporttia. Osallistujien kanssa käynnistettiin keskustelu ensi kevään alue- ja kuntavaalien teemoista. Niitä puitiin myös paneelissa tutkijoiden, viranhaltijoiden ja aluepäättäjien kanssa. Palautteen mukaan puheenvuorot antoivat hyvän ja realistisen kuvan omaishoidon nykytilanteesta ja tulevista haasteista. Erityisen pidetty ohjelmaosuus oli kokonaan vapaaehtoispohjaisten jäsenyhdistysten innostavat toiminnan kuvaukset Itä-Uudeltamaalta ja Jämsästä. ”Omaishoitoyhteisön vapaaehtoisesti toimivien yhdistysten puheenvuorot olivat esimerkillisiä, innostavia, kannustavia ja vaikka mitä!” sanottiin eräässä palautteessa. Vapaamuotoisempaakaan ohjelmaa ei oltu unohdettu. Sirkus Magenta johdatteli jonglöörauksen saloihin. Illallisen lomassa kisailtiin tietokilpailussa ja laulettiin karaokea. Omaishoitajaliiton hallituksen uusi jäsen Tarja Tapanainen ehti ensimmäisenä kiittää hallituksessa täydet kaudet edustaneita Mali Soinista, Hannu Koivulaa ja Sari Raassinaa ansiokkaasta työstään. Omaishoitajaliiton hallituksen nyt jättäviä, nykyisiä ja uusia edustajia ryhmäkuvassa. Vasemmalta Mali Soininen, Hannu Koivula, Eero-Veikko Niemi, Sari Raassina, Petra Raudaskoski ja Mia Heinonen. Etualalla Tarja Tapanainen ja Kristiina Hellsten. ”Parasta oli yhteisöllisyys, iloja uudet kontaktit.”
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==