Yrittäjä Peter Kanervan sopeutuminen uuteen elämänvaiheeseen alkoi huomaamatta toistakymmentä vuotta sitten. Pieniä merkkejä vaimo Helenan käytöksen muutoksesta oli ilmassa, mutta ne Peter sivuutti lievällä ärtymyksellä. Porkkanat saattoivat mennä kauppakassista pakastimeen, mutta mitäs siitä. Vaimo teki kuitenkin täysillä töitä, ja pari eli kahden teini-ikäisen lapsensa kanssa hyvää perhe-elämää Kauniaisissa. ”En minä edes tajunnut, miten tehtävälistani vain kasvoi, kun yhä useammat tehtävät jäivät vaimoltani hoitamatta. Uudet rutiinit tulivat huomaamatta arkeemme.” ”Sitä vaan ottaa enemmän taakka kannettavakseen. Yksikään asia ei ollut iso, mutta niitä tuli koko ajan lisää, kunnes huomasin, että minulla on kaikki.” Diagnoosi lisäsi kierroksia Kuusi vuotta sitten pariskunta meni vaimon kilpirauhasleikkauksen jälkitarkastukseen, mutta palasi mukanaan Alzheimer-diagnoosi. ”Puolen tunnin lääkäriaika. Lääkäri sanoi Helenalle, että ajattele tätä kolmantena elämänä. Pääset työelämän jälkeen eläkkeelle nuorena ja fyysisesti terveenä”, Peter hymähtää. Peter sanoo, että jälkeenpäin ajatellen diagnoosi olisi ollut mahdollisuus pysähtyä, katsoa taaksepäin ja puhua tulevasta. Mutta ei. ”Sehän vaan antoi lisää pontta, koska tehtävälistani moninkertaistui. Minulle tuli taisteluvaihde päälle. Tuli kysymyksiä taloudesta, lasten asioista ja eläkkeen hakemisesta Helenalle. Yritin normalisoida arkea, ja leikkiä, että kaikki on ennallaan. Helpointa oli jatkaa sitä, mitä olin jo harjoitellut: venyä ja unohtaa itsensä.” ”Se oli minun tapani kohdata huoli ja väistää kuolemaa.” Muistipeli ei auta ahdistukseen Peter sanoo, että järjestöt ja netti tarjosivat paljon tietoa, mutta eivät pysähtymistaitoja. Kukaan ei edes sopeutumisvalmennuksessa puhunut Alzheimerin taudista kuolemaan johtavana sairautena ja siitä, miten valmistautua henkisesti tulevaan. ”Meille molemmille tarjottiin lisää sitä, mitä jo olimme harjoitelleet: jaksamista, sinnittelyä, selviytymistä.” ”Minulle tarjottiin omaisten ryhmää ja Helenalle muistin treeniryhmää, jossa harjoitetaan ja ylläpidetään muistia. Lisäksi puhutaan ruokavaliosta ja liikunnasta.” ”Se tuntui absurdilta sillä hetkellä. Helena mietti työelämästä luopumista ja mahdollisia lapsenlapsia, joita ei koskaan tule kohtaamaan. Muistitreenit, luennot aivoterveydestä ja joku Memory-peli ei ollut sitä, mitä hän olisi silloin kaivannut.” Helena työsti ajatusta kuolemasta itsekseen, koska Peter ei ollut siihen valmis. Nyt Peter miettii, että asiaan ei ole enää mieltä palata yhdessä, koska Helenan sairaus on jo pitkällä. ”Jos otan nyt kuoleman esille, otan valtavan riskin. Ainoa muistijälki, mikä vaimollani keskustelusta on tunnin kuluttua, on tunne. Minä en voi tietää, millainen tunne siitä jää. Se voi liittyä johonkin sivulauseessa sanottuun.” Peter Kanerva huomasi omaishoitajuutensa alussa uhriutuvansa. ”Meille molemmille tarjottiin lisää sitä, mitä jo olimme harjoitelleet: jaksamista, sinnittelyä, selviytymistä.” 30 LÄHELLÄ 4/2024 OMAISHOITAJAT.FI
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==