Lähella 4 2024

vaikuttava omaishoitoyhteisö Omaishoitajayhdistykset ovat usein pieniä, ja osa toimii täysin vapaaehtoisvoimin. Yksittäisen yhdistyksen vaikuttamismahdollisuudet päättäjiin ja viranhaltijoihin ovat rajalliset, mutta yhteistyöllä muiden yhdistysten kanssa omaishoitajien ääni saadaan paremmin kuuluviin. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella (Pohde) toimii yhdeksän omaishoitajayhdistystä. Jäsenmäärät vaihtelevat puolesta sadasta muutamaan sataan. Osalla yhdistyksistä on palkattua henkilökuntaa – osa toimii täysin vapaaehtoisvoimin. Yhteensä jäseniä on toista tuhatta. Suurin hyvinvointialueen omaishoitajayhdistyksistä on Oulun seudun omaishoitajat ry, jossa on jäseniä yli viisisataa ja vakituisia työntekijöitä 11. Yhdistyksen vs. toiminnanjohtaja Minna Hernberg kertoo, että vaikuttamistyössä keskeistä on ollut yhteistyön tiivistäminen omaishoitoyhteisön kanssa. ”Yhdistyksellä on jo vuodesta 2015 lähtien ollut käytössä Omaishoidon kehittämisen vuorovaikutuksellinen toimintatapa, jossa omaishoitoa kehitetään yhteistyössä hyvinvointialueella toimivien omaishoitajayhdistysten sekä viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden kanssa”, Hernberg kertoo. Teksti Ismo Laukkarinen | Kuvat Petteri Löppönen Yhteistyössä on voimaa ”Vuoden 2023 aikana toimintamalli otettiin käyttöön koko hyvinvointialueella. Ennen hyvinvointialueuudistusta toimintamalli oli käytössä Oulun kaupungissa ja Iin kunnassa.” Yhdistykset järjestävät kaksi kertaa vuodessa omaishoitajien keskustelutilaisuuksia. Niiden tarkoituksena on muun muassa tuoda omaishoitajien ääntä kuuluville ja heidän tarpeitaan näkyville. ”Yhteistyöfoorumi kokoontuu aina tilaisuuden jälkeen tekemään yhteenvetoa keskusteluista ja pohtimaan, millä tavalla omaishoitajien oikeuksia voitaisiin parantaa”, Hernberg kertoo. ”Omaishoitajaliiton aluevastaava Liisa Riekkinen on ollut mukana auttamassa ja edistämässä toimintamallin käyttöönottoa.” Monipuolista vaikuttamistoimintaa Hernbergin mielestä omaishoidon vuorovaikutuksellinen toimintatapa on hyvä vaikuttamistyön keino. Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa on hänen mielestään järkevää ja tehokasta. ”Esimerkkinä tästä on viime keväänä Pohteen tulevaisuuslautakunnalle tehty selvityspyyntö omaishoidosta", Hernberg kertoo. ”Lisäksi teemme vaikuttamistyötä päättäjiin ja viranhaltijoihin järjestämällä keskustelutilaisuuksia ja yhteistyöpalavereja. Pidämme heihin yhteyttä myös henkilökohtaisesti.” Oulun seudun omaishoitajat ry:ssä seurataan aktiivisesti omaishoitajiin keskeisesti vaikuttavia muutoksia ja ilmiöitä. ”Tavoitteena on tiedottaa päättäjille ja viranhaltijoille omaishoidon haasteista, erityispiirteistä ja tarpeista sekä osallistua poliittiseen vaikuttamiseen omaishoitoon liittyvissä kysymyksissä”, Hernberg kertoo. 18 LÄHELLÄ 4/2024 OMAISHOITAJAT.FI

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==