Lähella 4 2024

ajankohtaista Suomessa työntekijä voi saada työsopimuslain mukaan enintään viisi työpäivää vapaaksi, kun hän osallistuu lähiomaisensa saattohoitoon. Kaikilla ei ole kuitenkaan varaa olla läsnä läheisensä viimeisillä hetkillä, sillä palkkaa tai Kela-korvausta ei saattohoidosta meillä saa. Saattohoitovapaan uudistus liikahti eteenpäin Poliitikot ja asiantuntijat olivat yksimielisiä omaisten aseman parantamisen tarpeesta saattohoidossa. Eduskunnan Kansalaisinfon keskustelutilaisuudessa vasemmalta kansanedustaja Eeva Kalli, toiminnanjohtaja Sari-Minna Tervonen, kansanedustaja Oras Tynkkynen, työministeri Arto Satonen ja eduskunnan I varapuhemies Paula Risikko. Teksti Terhi Hyvärinen | Kuvat Tapani Romppainen Monilla puolueilla on halua ratkaista työntekijöiden saattohoitovapaaseen liittyviä ongelmia. Tämä ilmeni syyskuussa eduskunnan ”Omaisen oikeudet saattohoidossa” -keskustelutilaisuudessa, jonka järjestäjiä Omaishoitajaliittokin oli. Lakialoite saattohoitovapaan uudistamisesta on nyt valmisteilla. Omaishoitajaliiton koordinaattori Matti Mäkelän mielestä Suomi on takapajula muihin Pohjoismaihin verrattuna. ”Norjassa työstä voi saada saattohoitoa varten vapaata 60 päivää ja korvaus on sairauspäivärahan luokkaa. Ruotsissa on mahdollisuus saada vapaata 100 päivää 80 prosentin ansiotulotasolla”, Mäkelä valottaa. 12 OMAISHOITAJAT.FI LÄHELLÄ 4/2023

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==