Pappa elää uudelleen omia kouluaikojaan, kun tyttärentytär käy läpi läksyjään. raja-aita. Aidassa olevaa porttia ei koskaan laiteta kiinni – ja hyvästä syystä. Kutsun sitä läheishoivaajien portiksi. Juhlapyhinä ruokapöydässämme on aina kaksi paikkaa isovanhemmille. Kesäisin kokoonnumme vanhusten kanssa lapsuudenkotini pihalle, paistamme lettuja ja juomme kahvia. Pyykit kuivuvat yhteisillä pyykkinaruilla. Talvisin kolattavaa riittää, ainakin näillä Pohjois-Suomen korkeuksilla. Onneksi portti on avoinna, siitä on helppo hurauttaa kolalla kaksi pihaa. ”Meneepähän kuntoilusta”, mieheni muotoilee. Kesäisin ruohonleikkuri hurisee tonttimme kohdalla tovin, ensin toinen piha ja sitten toinen. Pitäisikö automatisoida? Ehkä joku päivä. Nuoret oppivat tarjoamaan apuaan pyytämättä ”Sulassa sovussa eletään” tuumaa isäni. Hän yleensä vielä jatkaa: ”Meillä on sitten mukavat naapurit, koskaan ei tarvitse riidellä”. Allekirjoitan saman. Isovanhempien ja lastenlapsien suhde on aukoton. Nuoret oppivat jo lapsena arvostamaan ikäihmisiä. Osataan tarjota apua, pyytämättä. Koulun taksvärkkipäivänä ohjaan kysymään vanhuksilta, olisiko avun tarvetta. Samalla kyydillä kauppaan tai vaikkapa sukulaisille kylään on tästä yhtälöstä helppoa hurauttaa. Vanhukset saavat nauttia vanhuudenpäivistä ja seurata nuorten elämää, vuodenajasta riippumatta. Perheemme nuoret tietävät vastuumme ja roolimme tässä kommuunissa. ”Mummo lähtee nyt kauppaan, kuka on papan seurana?” Nuori nappaa läksykirjat pöydältään ja huikkaa: ”Minä! Menen tekemään papan kanssa läksyjä.” Nuoren into on kova. Mummolassa on aina mukava olla. Pappa istuu tyytyväisenä nuoren vierellä ja elää omia kouluaikojaan uudelleen. Yksin ei tarvitse olla, eikä pelätä. Tällä kertaa vieressä on nuori, joka etsii lintujen tunnistamistehtävään vastauksia yhdessä pappansa kanssa. Välillä menevät lajit sekaisin, voi sitä naurua! Oma toiveeni on, että myös minun lapseni jakaisivat meidän vanhuuttamme kanssamme. ● 23 #OMAISHOITO LÄHELLÄ 2/2025
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0MzgwNw==