iloa ja ystävyyttä ”Kaikki terapia on tarpeen” Omaishoitajien ryhmässä nauretaan ja itketään yhdessä Omaishoitajien keskusteluryhmässä jaetaan ilot ja surut. Teksti ja kuva Terhi Hyvärinen Helsingin Sörnäisissä, kuuluisan Kurvin tienoilla on yksi erityinen Kantapöytä, jossa ei kohotella tuoppeja, mutta syntyjä syviä puhutaan vilkkaasti. Väliin remahdetaan nauramaan, hetken päästä kostuvat jo silmät. Pääkaupunkiseudun omaishoitajilla (Polli) on ollut omaishoitajien Kantapöytä Kinaporin palvelukeskuksessa jo niin monta vuotta, ettei kukaan muista kuinka pitkään. Kuukausittaisessa tapaamisessa käy kymmenestä kahteenkymmeneen omaishoitajaa. Joku jää pois, toinen tulee tilalle. Muistisairaille läheisille, joita useimmat hoitavat, on järjestetty tapaamisen ajaksi omaa ohjelmaa. ”Pääsee juttelemaan rauhassa” Omaishoitajat kertovat, että kaikki vaihtelu on tervetullutta. ”On ylipäänsä tärkeää tulla tänne. Lähteä liikkeelle. Mitä me siellä kotona koko ajan kahdestaan kykitään.” ”Muistatteko, kuinka olin viime kerralla kovin väsynyt ja allapäin?”, kysyy yksi ryhmäläisistä. Muut nyökyttelevät vakavina. ”Kun sain kertoa teille, mitä oli mieleni päällä, piristyin valtavasti. Mentyäni kotiin siivosin jääkaapin!” Muut puhkeavat hilpeisiin onnitteluihin. Miten hienoa, että tapaaminen sai alakulon kaikkoamaan. Kaikesta voi puhua vapaasti Rouvat kertovat, että tunteet ovat samankaltaisia, vaikka kaikki ovat omaishoitajia eri syistä. Vertaisilta saa virkistystä, voimaa ja vinkkejä. Tapaamisissa voi kertoa omista asioista sen verran kuin sillä hetkellä tuntuu tarpeelliselta. Moni mainitsee, että on erityisen tärkeää kuunnella toisia. Ohjaaja, omaistoiminnan kehittäjä Soili Hyvärinen Pollista jakaa myös tietoa toivotuista aiheista ja omaishoidon ajankohtaisista asioista. Hyvärinen kertoo, että erilaisuus tuo ryhmään voimaa: ”Eri elämäntilanteissa elävät ja eri tavoin asioihin suhtautuvat antavat toisilleen esimerkkejä, miten asioihin voisi suhtautua. Joskus myös huumorilla.” Musta huumori on parasta Yksi naurahtaa, että ei saa äitiään päivätoimintaan, koska 102-vuotiaan äidin mielestä ”kaikki muut ovat siellä niin vanhoja ja muistamattomia”. Toinen kertoo huvittuneena, miten hänen hoidettavansa ryhtyy aina peilin ohi kulkiessaan juttusille itsensä kanssa. ”Täällä kuulee, mikä on oma tulevaisuus”, miettii tuore omaishoitaja, mutta muut vakuuttavat, että näin ei ole. Jokainen sairastunut on erilainen ja käyttäytyy omalla tavallaan. Jokainen omaishoitaja on oma ainutlaatuinen tarinansa. ”Vertaisryhmässä huomaat kuitenkin, että et ole yksin”, kantapöytäläiset tiivistävät. ● 30 LÄHELLÄ 1/2025 OMAISHOITAJAT.FI
RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==