KodinAvain 2024

6 ASUNTOHAKU ALKAA ENSI VUODEN PUOLELLA Haku uuden senioritalon asuntoihin alkaa tammikuussa 2025. Asuntoa hakevan tulee olla vähintään 60-vuotias. Wartalo Kodit noudattaa asukasvalinnassa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (Ara) ohjeita asukasvalintaan liittyen. Asunnot on osoitettava niitä eniten tarvitseville, ja asunnon tarpeen lisäksi valinnassa arvioidaan varallisuutta ja tuloja. Seuraa senioritalohankkeen kuulumisia ja tutustu esimerkiksi asuntojen tyyppipohjiin: www.wartalo.fi Nykyaikainen ja esteetön kerrostalo nousee Varkauden keskustaan vehreälle paikalle, ja se kunnioittaa paikalla aiemmin olleen, 1950-luvulla rakennetun kerrostalon tyyliä. Senioritalossa on yhteensä 29 asuntoa, jotka ovat yksiöitä ja pieniä kaksioita. Kesän aikana kerrokset rakentuivat noin 10 päivän työtahdilla. Rakentamisen eteneminen on ollut mukavaa seurattavaa monille paikallisille. Tuomas Immonen nosti ikkunapakettia ylös kerroksiin työtoverinsa kanssa. Näkymät parvekkeelta talon 2. kerroksen asunnosta alkoivat jo hahmottua. Uusi senioritalo sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä palveluja.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==