Pro_Terveys_4-5_2024

Pro terveys 8 Osaamisen puolustaja Ylihoitaja ja opetusylihoitaja Sini Heino puhuu hoitotyön johtajien ja muiden sote-alan ammattilaisten osaamisen, asiantuntijuuden ja monipuolisen urakehityksen puolesta. äijät-Hämeen alueen avosairaanhoidon ylihoitaja ja opetusylihoitaja Sini Heino aloitti tehtävässään tämän vuoden elokuussa. Kahdesta nimikkeestä opetusylihoitajuus oli hänelle uusi aluevaltaus, vaikka toki opiskelijaohjaus ja koulutussopimukset ovat aikaisemmissa työnkuvissa tulleet tutuiksi. – Kun takana on 30 vuoden työura, tietää jo, että kaikkea ei tarvitse tietää ja kysyäkin uskaltaa, Heino naurahtaa ja kertoo, että yksi tärkeä uran varrelta mukaan tarttunut oppi on armollisuus itseä kohtaan. Opetusylihoitajana Heino hallinnoi AMK-tutkintoa suorittavien opiskelijoiden ja lähihoitajaopiskelijoiden harjoitteluita. Lisäksi työhön kuuluu kehittämistä ja kehittämistarpeiden tunnistamista. – Tämä on hieno paikka päästä vaikuttamaan tuleviin kollegoihin: siihen, mitä oppia ja millaisia kokemuksia he saavat harjoitteluista, hän kiteyttää. Sairaanhoitajakoulutukselle kuuluu Heinon mukaan monella tapaa hyvää: esimerkiksi yleistyneet sairaanhoitajien loppukokeet varmistavat osaamista sekä parantavat opetuksen tasalaatuisuutta ja vertailtavuutta. Hyvää on myös se, että koulutusta kehitetään jatkuvasti vastaamaan todellisia tarpeita hyödyntämällä erilaisista järjestelmistä saatavaa tietoa kentän osaamispuutteista. Myös opiskelijaohjausta kehitetään. Tähän Heinolla oli uudessa työssään aloittaessaan hyvät kehykset valmiina. Esimerkkinä hän mainitsee edeltäjänsä, Tuija Sulosen, kehittämän erinomaista palautetta saaneen opiskelijoiden klinikkatoiminnan VOO-mallin (Vastuuta Oppimalla Opit), jossa opiskelijat hoitavat potilaansa itsenäisesti ohjaajan ohjatessa ja pääsevät näin haastamaan osaamistaan ja ottamaan vastuuta. CLES-palautteista saatua tietoa hyödynnetään kehittämisessä. Nyt tuloksista esimerkiksi ilmenee, että opiskelijat kokevat, etteivät osastohoitajat tue oppimista. Tämä kertoo Heinon mukaan siitä, että osastonhoitajan roolia ei ymmärretä kunnolla. – Opiskelijoille ei näy kentällä, miten paljon osastonhoitajat tekevät ennen harjoittelua. Tämä on valtakunnallinen asia, ja meidän täytyy yhdessä miettiä, että miten opiskelijat voisivat ymmärtää roolin paremmin. P SINI HEINO Ikä: 51 Koulutus: Kätilö, sairaanhoitaja (AMK), TtM, HTM, AMO-opiskelija Työ: Päijät-Hämeen alueen avosairaanhoidon ylihoitaja ja opetusylihoitaja Paikkakunta: Paimio Perhe: Mies, kolme tytärtä ja kaksi suloista tyttärenpoikaa Mikä tekee joulun? "Kun on 30 vuotta tehnyt hoitotyötä, niin aika monta joulua olen viettänyt töissä. Meillä on tärkeintä yhdessä olo. Joulupöytä rakennetaan usein nyyttäriperiaatteella.” HENKILÖ SINI HEINO ylihoitaja ja opetusylihoitaja

RkJQdWJsaXNoZXIy MjU0NTUwMw==