6
Luontaistuntija 8
|
2013
JOHDANTOA
Elimistömme pystyy valmistamaan energiaa paitsi hiilihydraateista ja ras-
voista myös tarvittaessa proteiineista. Länsimaiset ihmiset saavat yleensä
riittävästi kaloreita ruuastaan. Ongelma on pikemminkin pienravintoteki-
jöiden ja apuaineiden, kuten vitamiinien ja hivenaineiden puutos. Puutos
voi johtaa siihen, että aineenvaihduntaprosessit eivät toimi optimaalisesti
solutasolla ja energia varastoidaan rasvaksi. Myös ikä, perimä, sukupuoli,
yleinen terveydentila, lääkitykset ja asuinympäristö määräävät vitamiini-
en ja hivenaineiden kulutuksen ja tarpeen. Vitamiinien ja hivenaineiden
imeytymisessä on vaihtelua eri ihmisten välillä. Kivennäisaineista ainakin
magnesiumin saanti on osoittautunut haastavaksi, samaten eräiden B-
ryhmän vitamiinien saanti ja kulutus eivät aina kohtaa toisiaan. Raudan
puutos on tavallista erityisesti lapsilla ja hedelmällisessä iässä olevilla
naisilla.
MAGNESIUMIN TEHTÄVÄT JA TARVE ELIMISTÖSSÄ
Magnesium on tärkeä aktivaattori lähes kaikissa tärkeissä aineenvaih-
dunta-prosesseissa, kuten sokerin muuttamisessa energiaksi. Magnesium
auttaa myös rasvahappojen aineenvaihdunnassa ja osallistuu aivojen vä-
littäjäaineiden muodostumiseen vaikuttaen siten mielialaa tasapainotta-
vasti. Erityisen tärkeä magnesium on sydämelle. Vakavaa magnesiumin
puutosta esiintyy harvoin perusterveillä ihmisillä, sillä munuaiset säätele-
vät tarkkaan magnesiumin poistumista elimistöstä. Yksipuolinen ravinto,
fyysinen rasitus, stressi, hikoilu, mahahappojen puutos ja eräät lääkkeet,
kuten diureetit voivat kuitenkin aiheuttaa magnesiumin puutosta ja sii-
hen liittyviä oireita. EU:ssa magnesiumin päivittäiseksi saantisuositukseksi
on määritetty 375 milligrammaa. Parhaiten imeytyvässä muodossa ovat
orgaanisesti sidotut magnesiumin muodot, kuten magnesiumsitraatti ja
aminohappokelatoitu magnesiumbisglysinaatti. Euroopan elintarviketur-
vallisuusvirasto (EFSA) on hyväksynyt muun muassa seuraavat terveys-
väitteet magnesiumille. Magnesium:
auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta
edistää elektrolyyttitasapainoa
edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa
edistää hermoston normaalia toimintaa
edistää lihasten normaalia toimintaa.
B-VITAMIINIEN MONINAISET TEHTÄVÄT
B-vitamiinit ovat heterogeeninen ryhmä vesiliukoisia vitamiineja, joilla
on tärkeä tehtävä solujen aineenvaihdunnassa. Stressi ja ruuansulatuson-
gelmat lisäävät B-vitamiinien tarvetta. Energian tuotantoon tarvitaan eri-
tyisesti B1-, B2-, B3-, B5-, B6-vitamiineja ja biotiinia. Hermosto tarvitsee
riittävästi B1-, B5-, B6-, B12-vitamiineja ja folaattia.
Erityisen ongelmallista B-vitamiinien saanti on yli 50-vuotiailla, joilla
mahahappojen eritys on heikentynyt. Linus Pauling -instituutti USA:ssa
suositteleekin yli 50-vuotiaille monivitamiinivalmisteiden käyttöä, sillä
ainakin B6- ja B12-vitamiinien saanti on heillä usein liian vähäistä. Suo-
messa on todettu osalla väestöä ainakin B6-, B12-vitamiinin ja folaatin
vajetta. Alkoholin suurkuluttajilla on todettu selkeitä B1- ja B6-vitamiinien
puutoksia.
Solgarin B-vitamiini-yhdistelmävalmisteet, kuten Formula Vitamin B-
Complex 50 sisältävät runsaasti kaikkia B-ryhmän vitamiineja hyvin imey-
tyvässä muodossa ja lisäksi koliinia ja inositolia, joilla on tärkeä merkitys
solujen ja hermoston terveydelle.
RAUDASTAKIN VOI OLLA PUUTOSTA
Kaksi kolmasosaa elimistön raudasta on sitoutunut hemoglobiiniin. Yleen-
sä otaksutaan, että rautaa tarvitaan vain punasolujen hemoglobiinin tuo-
tantoon. Rautaa kuitenkin tarvitaan myös muissa soluissa (kudosrauta)
energian tuottamiseen. Riittävä raudan saanti on ongelma erityisesti
lapsilla, naisilla, vanhuksilla ja vegaaneilla. Myös ruuansulatusongelmat
ja imeytymishäiriöt voivat aiheuttaa raudan puutosta. Yleisimpiä rau-
danpuutosoireita ovat ihon kutina, ohuet kynnet, kielen kipeytyminen,
hiusten lähtö, suupielien halkeilu ja ruokahalun vähentyminen. Lapsilla
raudanpuutokseen liittyy käyttäytymishäiriöitä ja oppimisvaikeuksia. Pel-
källä hemoglobiinin mittauksella ei aina pystytä selvittämään elimistön
raudan vajetta, sillä kudosraudan puutos ei näy heti alhaisena hemoglo-
biinina. Mittaamalla seerumin rautapitoisuus (S-Fe) tai seerumin ferritiini
(
S-Ferrit) saadaan luotettavasti selville alkava raudan puutos, joka voi ai-
heuttaa oireita vaikka hemoglobiini on vielä normaali. Solgarin Gentle Iron
-
valmiste on hellävarainen rautavalmiste, joka ei aiheuta pahoinvointia,
kuten epäorgaaniset rautasuolat. Gentle Ironissa rauta on sidottu glysiini-
aminohappoon, joka tehostaa valmisteen imeytymistä.
Teksti: Timo Lehto, biokemisti, FT
ENEMMÄN ENERGIAA
ELÄMÄÄN