Hilja
Hintsalaa ikävä
V
uosituhannen, uuden ammattiuran ja
uudelle asuinpaikkakunnalle asettumisen
alussa tuli törmättyämyös kokonaan uuteen
ammattikuntaan – ”palokonsultteihin”. Am-
mattikunnan tarkoituksenmukaisuus mietitytti eten-
kin kun kävi ilmi, että ammattikunta tuntui koostu-
van entisistä pelastusviranomaisista. Kestorusketuk-
sesta ja kultakäädyistä päätellen konsulttihomma
kannatti. Tuolloin tuoreeltaan oli todella vaikea ym-
märtää ammattikunnan tarpeellisuutta – ja aika ajoin
vaikeutta on edelleen.
Tuolloin, nimittäin, oli myös olemassa Hintsala.
Tämä hieno ja korrekti ammattimies osasi asiansa
ja oli absoluuttisen luotettava. Hänet löysi palolai-
tokselta, jossa hän toimi viranhaltijana. Tuntui, että
hän oli ollut ja tulisi olemaan siellä aina. Niin kauan
kuin omaa ammattia harjoitti – ja se oli todella mo-
nissa vuosissa laskettava aikajana – oli Hintsala. Pit-
kän uran tehneen pelastusviranomaisen ammatti-
taito oli ollut mutkattomasti käytettävissä. Herras-
miehen käytös ja asiantuntijuus puhalsivat hank-
keisiin rakentavaa yhteistyöhenkeä. Kokonaisuus
oli kiveen kirjoitettu osa rakentamisen prosessia.
Myös seuraajat saivat aivopesun ja koettu tapa toi-
mia jatkui.
Palokonsultteja ei tarvittu. Hommat näet eteni-
vät näin:
Suunniteltiin talo. Suunnittelussa yksi huo
mioon otettava osatekijä oli henkilöturvallisuus ja
edelleen sen yksi osatekijä turvallisuus palotilan-
teissa. Määräykset asiaa koskien oli laadittu ymmär-
rettävällä tavalla ja niitä suunnitelmissa noudatet-
tiin. Joskus saattoi käydä niin, etteivät määräykset
yksiselitteistä ratkaisutapaa sanelleet. Niin tai näin
– olipa suunnitelma tasan määräysten mukainen tai
ratkaisu vielä hakusessa, mentiin asiassa aina suo-
raan palolaitokselle Hintsalan pakeille. Rauhassa
keskustellen, molempien osapuolten näkökulmat
makustellen löytyivät AINA ratkaisut, joista saatet-
tiin olla vakuuttuneita, että niistä syntyy turvallista
ympäristöä. Ja lisäksi kaunista ja kestävää sellaista.
Siitäkin päästiin yhteisymmärrykseen.
Yhdessä katsottujen ratkaisujen kanssa haet-
tiin rakennuslupa. Ei ollut epäilystäkään, etteikö ra-
kennusluvan käsittely olisi edennyt suoraviivaises-
ti. Samainen Hintsala osallistui katselmusmiehis-
tössä lupa-asiakirjojen tarkistamiseen varmistaen,
että henkilöturvallisuusasiat vahvistettaviin asiakir-
joihin oli oikein kirjattu ja esitetty. Hyvin muistissa
oli kanssakäyminen, johon ratkaisut perustuivat. Ja
lupa tuli. Tulipaloja ei syttynyt, vaikka kaupungis-
sa mm. rakennussuojelun tarve ratkaistiin liekein.
Toisin on nyt – ainakin tällä entisellä uudella
asuinpaikkakunnalla. Onko syynä se, että vuosien
saatossa pala palalta täsmentynyt säädöstö on vii-
mein formaatissa: ”karannut käsistä”. Etenkin ener-
giataloutta ja paloturvallisuutta koskevat määräyk-
set ovat etääntyneet ymmärrettävyydestä, mitä to-
distaa jatkuvasti kasvava suunnittelun erikoisasian
tuntijakavalkadi, ”konsultit”. Tänään hankkeisiin
tulee kiinnittää varsin laaja repertoaari osaajia, että
asiat jotakuinkaan asettuvat uomiinsa.
Erityisesti paloturvallisuuden kanssa saikkaa-
minen on suunnittelun rönsylilja. Kun rakennus-
suunnittelija ei varmuudella enää hallitse palotur-
vallisuussääntelyknoppologiaa, kiinnitetään hank-
keeseen palokonsultti – myös vakuuttamaan vi-
ranhaltijat, että suunniteluun on panostettu. Tämä
aloittaa haarukoinnin eri viranomaisten kanssa.
Viranomaiskantoja ei voi ennakoida, joten ei voi
kuin osoittaa myötätuntoa suossa samoavalle. Mää-
räyksissä on tulkintavaraa. Kun tulkintoja ei kontrol-
loida, elävät ne vallattomina. Jopa hallintokunnan
sisällä on tulkintojen diversiteetti reipas. Ilman eri-
tyisiä perusteita kasvatetaan tulkinnat statukseltaan
määräyksiksi – eikä niistä jousteta. Voi väittää, että
eletään tilanteessa, joka mahdollistaa mielivallan.
Kun eri viranomaisvaatimukset ovat ristiriidassa,
ollaan ratkaisemattomassa paikassa.
Tai ehkä ei sittenkään.
Hankkeeseen on mahdollista kiinnittää nk. kol-
mas osapuoli. Mukaan kuvioihin astelee jälleen uusi
konsultti, jälleen uusi suunnittelualansa erityis-
osaaja. Kolmannen osapuolen kanta on ollut ratkai-
seva rakennuslupapäätöstä tehtäessä. Ainakin tois-
taiseksi tämä on riittänyt.
Melkein.
Poikkeavan kantansa kanssa yksin jäänyt viran-
omainen ei aina ole malttanut olla kirjaamatta eriä-
vää mielipidettänsä asiaan. On syntynyt spekuloin-
tia, mitä tästä seuraa. Rakennushankkeeseen ryh-
tyvä kieltämättä on jätetty löysään hirteen kaikesta
suunnitteluun panostamisestaan huolimatta. Hä-
nestä tuntuu, että asialle on syytä vielä etsiä varmis-
tus, ettei se viranhaltijapiru jossakin vuositarkas-
tuksessaan sittenkin määrää rakennusta käyttökiel-
toon. Varmuus pitää jostakin saada.
Sitä odotellessa voi vain todeta, että sitten Hint-
salan kanssa vietetyistä vuosista on suunnittele-
minen lievästi ilmaisten moninkertaistunut. Mutta
onko se tuottanut parempaa ympäristöä – kas, aina-
kin sitä on lupa epäillä. Työllistävä vaikutus on kui-
tenkin ilmiselvä – liekö tahallisesti rakennettu vain
sitä varten tämä kirjattu kaikki.
49
Rakennettu Ympäristö 5/15
